REILUSTI kasvun kannalla.

Kasvatamme yritysten myyntiä ja liiketoimintaa. Olemme kehittäneet asiakkaidemme käyttöön ainutlaatuisen markkinoinnin ja myynnin yhdistävän mallin, joka keskittyy myyntifunnelin alkupään RUUHKAUTtamiseen oikeilla päättäjillä.

Matero & Partnersin perustajat (vas.) Hannu Nissinen, Petri Matero ja Pekka Mettälä.

tulokset syntyvät vain tekemällä.

Tunnetko tuskaa yrityksesi kasvun haasteiden edessä?

Olet nyt lopultakin oikeassa paikassa. Intohimomme on auttaa asiakkaitamme ottamaan se seuraava, usein hankalakin kasvuaskel. Monissa yrityksissä toistetaan päivästä ja viikosta toiseen samoja rutiineja, mutta odotetaan eri lopputuloksia. Nyt sinun pitää vain päättää, muutatko omaa tekemistäsi, vai jäätkö odottamaan maailman muuttumista. Ensimmäiseen kysymykseen me tarjoamme työkaluja.

Ota käyttöön testattu ja toimiva myynnin ja markkinoinnin yhdistävä Myynnin Kasvupalvelu™. Autamme B2b-yritystäsi kasvattamaan tunnettuutta juuri oikeassa kohderyhmässä, oikeiden asioiden tiimoilta. Tunnettuuden kasvun myötä hankimme myyntifunnelin alkupäähän enemmän oikeita asiakkaita, jotka haluavat ostaa palveluita.

Liidihankinnan myötä hankimme sovitun määrän asiakastapaamisia laatutakuulla. Kaikki helposti budjetoitavalla kuukausihinnalla. Nopeimmillaan lupaamme myynnin alkavan 24 tunnissa aloituksesta.

KENElle myynnin kasvupALVELU™ SOPII?

Ihanteellinen asiakkaamme on B2B-toimialan yritys, joka painii kasvun, myynnin ja markkinoinnin haasteiden kanssa. Yrityksessä tiedetään kyllä mitä pitäisi tehdä, mutta omat kädet eivät riitä, tai sopivaa kumppania, jolta saisi nämä palvelut helposti yhdeltä luukulta ei tunnu löytyvän.

Palvelumme hinta on alkaen 3800 euroa/kuukaudessa. Tämän kiinteän markkinoinnin ja myynnin kokonaisuuden päälle toteutamme halutun määrän asiakastapaamisia sekä myyntiä.

MITEN TOIMIMME?

  • MYYNNIN KASVATTAMINEN

    Rakennamme markkinoinnin ja myynnin saumattomia suhteita. Matero & Partnersin yksi periaate onkin, että tuloksia arvioidessa paras mittari on konkreettinen myynnin kasvu. Kaikki muut metriikat, kuten sivuilla kävijöiden määrät ja julkaisujen tykkäykset ovat ihan sivuseikka.

  • JOHDON KONSULTOINTI JA INTERIM-JOHTAMINEN

    Asiakas on aina oman bisneksensä asiantuntija. Kuuntelemme, kysymme, kyseenalaistamme, muttemme viisastele. Asiakkaamme tietävät mitä haluavat. Me raivaamme oikean reitin. Niihin tilanteisiin, kun oma osaaminen ei riitä, etsimme juuri oikean interim-tekijän.

  • OSUVA MARKKINOINTISTRATEGIA

    Vanha viidakon sanontakin sen jo kertoo: “Medium is the message”. Monesti jo pelkästään mediavalinta kertoo siitä, kuka olet, kenelle haluat viestiä, ja mikä viestisi on. Tekojen tulee aina tukea tavoitteita.

  • MUUTOSTA KULTTUURIIN

    Millä tavoin henkilöstö näkee ja kokee yhtiön merkityksen? Onko ihmisten ja yhtiön näkemykset linjassa keskenään? Tunteeko koko henkilöstö ylpeyttä yhtiön missiosta ja arvoista? Puetaanko yhtiön huppari päälle myös vapaa-aikana?

  • AITO KILPAILUETU

    Mikä on aidosti se arvo, jota palvelusi tai ratkaisusi tuottaa asiakkaalle, ja kuinka se kerrotaan uskottavasti? Mikä on B2B-markkinoinnin proof of concept, ja miten se on todennettu? Pelkkä väittäminen ei riitä, vaan tarvitaan myös tekoja. Mistä haluat olla tunnettu?

  • MYYNNIN JA MARKKINOINNIN TULOKSET

    Kasvun rakentamisessa oikeat mittarit ovat suunnitelmaa tärkeämpiä. Aseta mittarit, seuraa ja säädä niitä vauhdista. Suunnitelman muutoksia täytyy pystyä tekemään signaalien niin kertoessa. Myynnin ja markkinoinnin strategiaa täytyy päivittää välillä uuteen suuntaan.

Mitä olemme tehneet?

Olemme poikkeuksetta niin syvällä asiakkaidemme liiketoiminnassa, että esittelemme referenssimme vain anonyymeina. Mikäli haluat keskustella yrityksesi kasvun kipupisteistä, ota rohkeasti yhteyttä.